Ohjelma merellä

Haagan Eräveikot järjestää partio-ohjelmaa myös vesillä. Eräveikot ovat purjehtineet jo yhdistyksen ensimmäisinä vuosikymmeninä, ja viime vuosilta on karttunut mitalisijoja piirin purjehduskilpailuista. Eräveikot ovat myös hiljattain toteuttaneet melontaretken.

Purjehdus purjevenellä

Nykyisellään purjehdimme erään johtajamme omistamalla S/Y Hötäkkä -purjeveneellä. Hötäkkä on kerännyt mainetta ja kunniaa jo iltapurjehduksilla, kilpailuissa, yöpurjehduksilla ja Satahanka-meripartioleirillä. Strategisena tavoitteenamme on hankkia oma koulutusalus.

Jollapurjehdus

Eräveikoilla käytössään neljä optimistijollaa, joista kaksi on yhdistyksen omia. Jollapurjehdusta järjestetään kesäleireillä ja kesäajan koulutuksissa Laajalahdella.